Suomalainen työllisyyspolitiikka on orjapolitiikkaa

Suomalainen työllisyyspolitiikka on orjapolitiikkaa

Esimerkkinä nykyisestä orjuuttavasta työllisyyspolitiikasta on ns. kuntouttava toiminta, joka merkitsee usein täysin työkykyisten ja fiksujen kansalaisten stigmatisointia ja on työttömien ihmisten ihmisarvoa halventavaa ohjata heidät ”kuntouttavaan” toimintaan, joka ei edesauta työttömien työnsaantia.  Sen sijaan kuntouttava toiminta ja erilaiset TE-toimistojen osoittamat kurssit ovat keinoja puhdistaa maassamme vallitsevia järkyttävän isoja työttömyyslukuja sekä keino työllistää ja ylläpitää työttömyysbisnestä, ei työttömiä kansalaisia. Eduskunnan ja hallituksen tulee ohjata työllisyyspolitiikkaa niiden alkuperäisille ja tarkoituksenmukaisille lähteille; auttaa ihmisiä saamaan ja löytämään oikeita palkkatöitä, ei pakottamaan tekemään orjatöitä satojen kilometrien päähän henkilön omasta asuinpaikasta. Jos työllisyyspolitiikan hälyttävää nykykehitystä ei pysäytetä suomessa, lähestymme täydellistä orjayhteiskuntaa, jossa ihmisiä käytännössä pakkosiirretään heille tuntemattomille alueille kaukana perheistään, sukulaisistaan ja ystävistään. Eduskunnassa tekisin kaikkeni tällaisen hajota ja hallitse politiikan etenemistä vastaan, joka sotii täysin sivistyneen yhteiskunnan toimintatapoja vastaan.

Työttömyyskorvauksen pieni tuloraja estää usein esim. työttömän ottamasta vastaan osa-aikaisia töitä, jotka saattaisivat pitkässä juoksussa johtaa kokoaikaiseen ja vakituiseen työsuhteeseen. Tämä tuloraja on epäonnistunutta työllisyyspolitiikkaa. Täytyy kuitenkin muistaa, että monet yritykset hyväksikäyttävät työttömiä ja irtisanovat esim. tukityöllistettyjä koeajan jälkeen. Tällainen järjestelmä on vääristynyt ja se täytyy poistaa. Nykyisellään se ei hyödytä muita kuin yrityksiä ja julkisen sektorin byrokraatteja, ei työttömiä kansalaisia.

Alkoholiveroa on laskettava tuntuvasti

Alkoholiveroa on laskettava tuntuvasti

Olen elämänvastaista politiikkaa vastaan. Elämä koostuu paljon muustakin kuin raadannasta ja jatkuvasta suorittamisesta. Suomalainen alkoholipolitiikka on elämänvastaista politiikkaa. Holhoamisen on vihdoin loputtava. Alkoholiveroa on laskettava tuntuvasti. Suomen kansantaloudessa tästä hyötyisivät erityisesti pienpanimot, joille alkoholiveron lasku antaisi piristysruiskeen omalle liiketoiminnalle. Tämä lisäisi työllisyyttä myös ravintoloissa, kaupoissa ja monissa muissa paikoissa.

Keskiolut, vahvat oluet ja viinit on saatava ruokakauppoihin. Kannatan myös alkoholin myynnin vapauttamista vähintään klo 12 saakka yöllä. Ideaalitilanteessa kaikkia alkoholijuomia saa ostaa 24/7. Mitä markkinataloutta on sellainen, jossa kuluttaja ei saa lainsäädännön takia ostaa itselleen haluamaansa (laillista)tuotetta mihin kellonaikaan tahansa? Alkoholinmyynnin vapauttamisen suhteen kuulee hyvin usein vasta-argumenttina sen ,että väkivaltarikokset ja järjestyshäiriöt lisääntyisivät huomattavasti. Jos näin on/olisi ns. hypoteettisessa tilanteessa, on syytä nostaa esim. väkivaltarikostuomioita kovalla kädellä, jotka ovat muutenkin olleet hyvin lepsuja Suomessa jo pidemmän aikaa ja ovat saaneet jo pitkään rajua kritiikkiä monelta suomalaiselta. Näin saadaan aikaan tilanne jossa niiden , jotka osaavat ottaa alkoholia sivistyneesti, ei tarvitse kärsiä tästä elämänvastaisesta alkoholipolitiikasta.

Pidän yhtenä räikeimpänä epäluottamuksen osoituksena suomalaisia reserviläisiä kohtaan sitä, että monissa suomalaisissa sotilaskodeissa on kielletty viimevuosina ilmeisesti asukas/paikallis/kyläyhteisöjen toimesta ykkösoluen tarjoilu sotilaskodeissa. Eli siis nuoret miehet ja naiset kelpaavat sotaan tykinruoaksi, mutta eivät saa juoda sotilaskodissa ykkösolutta!

Nuorten asema pitkittyneen talouskriisin ja laman euroopassa

Suomessa vallitsee tällä hetkellä noidankehä; meillä on iso määrä nuoria kouluttautuneita ihmisiä, jotka ovat uhranneet parhaat nuoruusvuotensa opiskeluihin, osa-aikatöihin ja erilaisiin ponnisteluihin päästäkseen elämässään eteenpäin. Yhteiskunnan vastaus järjestelmään pettyneille nuorille, jotka odottivat vain asianmukaisesti palkattuja normaaleja töitä ja normaalia elämää, että ”yhteiskunta ei ole teille mitään velkaa”. Tällainen asenneilmapiiri on erittäin vaarallinen. Nuoret eivät ole syyllisiä kansainväliseen finanssikriisiin ja maailmanlaajuiseen lamaan. He eivät ole olleet äänestämässä EU:n ja Euroon liittymisestä. Heille on luvattu tulevaisuus, jossa on tarvetta jokaisen kansalaisen panokselle ja ponnisteluille yhteiskunnassamme. Nyt on kasvanut ja kasvamassa petetty nuorten sukupolvi, ja hinnan maksaa koko yhteiskunta omalla ylimielisyydellään ja kyvyttömyydellään parantaa nuorten työllisyyttä ja mahdollisuuksia suomalaisessa yhteiskunnassa.

On demokratiaa ja ihmisarvoa halventavaa laittaa kansalaiset pankkikriisin maksajiksi ja erityisesti nuorempien sukupolvien ainutkertainen elämä, heidän unelmansa ja haaveensa, kaadetaan kertaheitolla redusoimalla heidät suomen velan lyhentäjiksi ja palkanalennusorjiksi. Toisin kuin jotkut asiantuntijat esittävät, palkanalennukset eivät edusta kilpailukykyä, vaan kasvavaa määrää kansalaisia, joiden tulot eivät riitä elämän perusedellytyksiin; ruokaan ja asumiseen. Tämän ”kilpailukyvyn” maksaa julkinen sektori eli kunnat ja valtio kasvavilla sosiaalimenoilla. Nyt ollaan sellaisessa tulehtuneessa tilanteessa, jossa samaan aikaan tietyt tahot vaativat palkanalennuksia ja kilpailukykyä, mutta haluavat samaan aikaan myös alentaa sosiaali- ja työttömyysturvaa. Olen hyvin vahvasti tällaista politiikkaa vastaan.  Uskon, että jokainen työntekijä, joka raataa huonolla palkalla vain maksaakseen ruoan ja asumisen, tietää, että kilpailukyky on ruma sana.

Yhteiskunnallinen ajattelija Deleuze kiteytti modernille kapitalismille tyypillisen ´kilpailuttavan´ vallan toimisen nykyajan yhteiskunnissa seuraavasti:

”…the corporation constantly presents the brashest rivalry as a healthy form of emulation, an excellent motivational force that opposes individuals against one another and runs through each, dividing each within”.

Deleuze korosti erityisesti sitä tällä lauseellaan, että sosiaalistamalla kansalaiset nuoresta iästä asti pitämään luonnollisena häikäilemätöntä kilpailua yksilöiden välillä, yhteiskunnan tarve ylläpitää sosiaalisen kontrollin instituutioita vähenee ja ihmiset keskinäisellä kilpailullaan syrjäyttävät toinen toisiaan ilman tunnontuskia.  Eräs viime vuosien käytetyimmistä termeistä kilpailukyky liittyy nähdäkseni keskeisesti tähän ’kilpailuttavan’ vallan brutaaliin maailmaan.

”Kilpailukyky” poliittisena ideologiana sotii hyvin vahvasti hyvinvointivaltion ideaa vastaan ja lähimmäisestä huolehtimisen sijaan se kannustaa häikäilemättömään oman edun tavoitteluun muiden kustannuksella.