Talouskriisi ja kansallisvaltioiden alasajo

Nykyiselle yhteiskunnalliselle keskustelulle ja ilmapiirille on tyypillistä, että todetaan asioiden ikään kuin ajautuneen tiettyyn pisteeseen ilman, että keskustelijat tuovat omat argumenttinsa esiin liittyen siihen, että minkä takia nykyisen kaltaiseen yhteiskunnalliseen tilanteeseen on päädytty. Perussuomalaista puoluetta on syytetty siitä, että se ei tarjoa ratkaisuja suuriin yhteiskunnallisiin ongelmiin, vaan että se ainoastaan kritisoi vailla vaihtoehtoisia esityksiä. Ensinnäkin, perussuomalaisella puolueella ja sen erilaisilla edustajilla on hyvin paljon vaihtoehtoisia poliittisia näkemyksiä, arvoja ja ratkaisuja kiireellisiinkin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Näkisin ongelmanratkontaakin vakavampana ongelmana sen, että nykyinen tilanne näyttäytyy ikään kuin historiasta irrallisena kliinisenä kriisinä, jossa eri puolueet nyt sitten ratkovat ja selvittävät sitä, että miten kriisistä selviydytään. Monista muista puolueista poiketen perussuomalaiset on nimenomaan ratkaisuesitysten lisäksi tuonut esiin niitä rakenteellisia ja historiallisia tekijöitä, jotka ovat saattaneet suomen nykyisen kaltaiseen kriisiin. Tästä on esimerkkinä liian suureksi paisunut julkinen sektori, joka on ilmiönä ollut olemassa paljon kauemmin kuin vuoden 2008 pörssiromahdus.

Kun eri tahot painottavat ja ovat painottaneet, että nyt tarvitaan ratkaisuja, tämä sisältää joko tahallisen tai tahattoman ohituksen sille tosiasialle, että kriisit eivät ole syntyneet itsessään ja että niillä on muitakin tekijöitä kuin mekaaniset poliittiset päätökset ja valtiontalouden hoito. Tällainen historiasta irrallinen ajattelumalli on erityisen vahingollinen erityisesti siinä mielessä, että silloin tuppaa unohtumaan, että kriiseissä nimenomaan on syyllisiä ja myötävaikuttajia. Kun talouskriisi esitetään kaaottisena ja hallitsemattomana globaalina kriisinä, tämä lisää poliittisen eliitin legitimiteettiä hoitaa kriisiä ohi demokraattisten periaatteiden vetoamalla kriisin akuuttiin ja vakavaan sekä kaaottiseen luonteeseen. Islannin esimerkki laittaa korruptoineet pankkiirit vankilaan on konkreettinen esimerkki siitä, että talouskriiseillä on keskeisiä myötävaikuttaja ja heidät voidaan avoimessa demokraattisessa oikeusvaltiossa tuomita vankilaan tekemistään rikoksista. Myös esimerkiksi Euroopan Unionin ylimpien poliitikkojen tapa sanella talouskriisiin liittyviä toimintatapoja kansallisvaltioissa sotii suoraan kansallisvaltioiden itsemääräämisoikeutta vastaan.

Jokaisella kansallisvaltiolla on itsemääräämisoikeus ja sen ei tarvitse kysyä lupaa toisilta valtioilta tai ylikansallisilta toimijoilta oman maan asioiden hoitamisessa. Kun lähestymme kohti historiallisen tärkeitä vuoden 2015 eduskuntavaaleja on syytä todeta, että kuka meidän suomalaisten asioita hoitaa ja pitää huolta jos ei suomalaiset itse?