Palkka, ostovoima ja verotus

Tulevaisuuden työmarkkinoiden ennuste vaikuttaa erittäin lohduttomalta, ellei suuntaa muuteta hyvin pian.  Pyrin tällä kirjoituksellani tuomaan esiin sellaisia argumentteja ja faktoja, mitkä osoittavat työllisyyspolitiikan todelliset haasteet myös Suomessa.  Peilaan tässä yhdysvaltojen tilannetta ja työllisyyspolitiikan ongelmia suhteessa vallitsevaan todellisuuteen. Esimerkiksi Yhdysvalloissa moni koditon ihminen käy töissä. Siis kokopäivätöissä.  Minimipalkka ei riitä monilla ruokaan ja asumiseen ja onnekkaimmat asuvat kodittomien asuntoloissa, eivätkä kaduilla. Tilastoissa nämä ihmiset näkyvät kuitenkin työvoimaan kuuluvina henkilöinä ja täten monien mielestä sellaisina ihmisinä, joiden pitäisi pystyä itse itsensä elättämään. Suomessa monet tahot pyrkivät alentamaan ihmisten palkkoja samaan aikaan kun elämän perusedellytykset eli ruoka ja asuminen jatkavat nousuaan ja ostovoima heikkenee koko ajan. Erään anekdootin mukaan Yhdysvalloissa pystyi vielä joitakin vuosikymmeniä sitten elättämään talonmiehen palkalla nelihenkisen perheen ja ostamaan omakotitalon ja auton. Nyt se ei ole ollut enää pitkään aikaan mahdollista. Yhdysvalloissa moni ihminen kuolee, mikäli ei ole ollut varaa ostaa kallista sairasvakuutusta. Kun siis puhutaan suomalaisen hyvinvointivaltion alasajosta vastassa ovat nimenomaan pahimmassa tapauksessa samanlaiset realiteetit; kodittamatkin käyvät töissä eivätkö silti pysty elättämään itseään palkkojen ollessa liian pienet. Omassakin kodissaan asuva ei saa hoitoa, jos henkilökohtainen talous ajautuu esim. inhimillisistä syistä konkurssiin eikä ole enää varaa maksaa kalliita sairasvakuutuskustannuksia. Tämä ei ole tällä hetkellä Suomessa vallitseva realiteetti, mutta mielestäni politiiikon keskeisiä tehtäviä on selvittää mitä tapahtuu, jos asioiden annetaan vajota tarpeeksi alas ja niiden kehityskulkua ei pysäytetä ennenkuin on liian myöhäistä. Esimerkiksi jos meillä ei olisi yrityksille myönnettävää palkkatukea, moni ihminen ei työllistyisi ollenkaan. Palkkatukiin käytetään kuitenkin veronmaksajien rahoja, joten kyse ei ole oikeasta työllisyydestä. Kun palkkatuki loppuu tilalle otetaan toinen palkkatukilainen ja sirkus jatkuu. Harva saa tässä yhtälössä kunnollisia töitä ilman valtion työllisyystukia, mutta työllisyystilastoja puhdistetaan senkin edestä. Ratkaisu ei ole se, että ihmisiä ajetaan kodittomiksi Yhdysvaltojen tapaan kun minipalkka on liian pieni. Ainoa todellinen ratkaisu on se, että palkalla pitää pystyä elämään normaalia elämää ilman, että valtio joutuu maksamaan tukia koska rahat eivät riitä ruokaan, asumiseen tai muuhun elämän perusedellytykseen. Kun palkka tarjoaa hyvän ostovoiman ja luottamus työntekijöiden ja työnantajan välillä on kunnossa, kansantalouden kiertokulku paranee pitkässä juoksussa ja syntyy uusia yrityksiä ja lisää työpaikkoja. Yhtenä viime aikoina usein kuultuna ratkaisuesityksenä palkkojen ostovoiman lisäämisen on kuultu tuloverojen alentamista ja erilaisia työnantajille suunnattujen maksujen alentamista. Tämä saattaa olla yksi toimivista keinoista lisätä työllisyyttä ja ostovoimaa. Suuri kysymys kuuluukin, että jos erilaisia työnantajalle suunnattuja maksuja ja veroja vähennetään, että miten yhteiskunta  varmistaa sen, että palkkoja ei lasketa entisestään? Tämä on mielestäni yksi keskeisimpiä ongelmia tämänhetkisessä työllisyyspoliittisessa tilanteessa.