Aihearkisto: Yleinen

Kallis autoilu rajoittaa ihmisten vapautta ja vapaudentunnetta

Suomessa on aina ollut kallis autoilu. Julkisen liikenteen kannattajat haluavat jatkuvasti lisätä julkisen liikenteen matkustajavolyymia usein perustellen sitä niin, että näin estetään ilmastonmuutosta ja ”autoilu on vanhanaikaista”. Julkisen liikenteen kannattajat eivät kuitenkaan ota huomioon sitä, mihin julkisen liikenteen lisääminen jatkuvalla syötöllä johtaa. Se johtaa kasvavaan verotukseen ja tätä kautta lisää ihmisten riippuvuutta järjestelmästä. Näin ollen monien autoilun vastustajien hyvin asenteellinen ja negatiivinen suhtautuminen autoilijoihin ja autoiluun on itseasiassa asenteellista ja negatiivista suhtautumista niihin, jotka tekevät töitä oman elintasonsa eteen ja eivät halua olla liikaa riippuvaisia järjestelmästä. Autoilu edelleen liian kallista erilaisine vakuutusmaksuineen ja veroineen. Auton ostajan ja autonomistajan on mielestäni saatava verohelpotuksia juuri sen takia, että auton ostava ihminen ei halua olla riippuvainen muiden maksamasta julkisesta liikenteestä, vaan päinvastoin vähentää riippuvuutta julkisesta liikenteestä. Minkä takia siis itse autoilunsa maksava kansalainen joutuu rahoittamaan kalliiden autoilukustannusten lisäksi myös julkista liikennettä, jos hän ei itse käytä julkista liikennettä? Eikö autoilijoiden pitäisi saada jossain muodossa taloudellisia helpotuksia siitä, että he itse vastaavat omasta liikkumisestaan paikasta toiseen?

Hallitus on laskenut autoveroa (https://www.suomenuutiset.fi/jopas-nyt-verotulot-kasvuun-veroja-alentamalla/) , mikä on hieman ”yllättäen” kasvattanut verotuloja. Toivottavasti autoilijat saavat lisää vastaavanlaisia helpotuksia autoilun kustannuksiin. Maailma ei todellakaan ole muuttumassa autottomaan suuntaan, vaan moni suomalainen suunnittelee tälläkin hetkellä esimerkiksi ensiauton ostamista, mutta suunnitelma voi kaatua liian kalliisiin ylläpitokustannuksiin. Auto on vapauden symboli. Jos autoilu on liian kallista, näin rajoitetaan ihmisten vapautta ja vapauden tunnetta. Autossa ihminen saa olla rauhassa, alati ruuhkautuviin julkisiin ahdettu kansa ehdollistetaan ajan myötä nöyriksi ja passiivisiksi kanssamatkustajiksi. Onko tämä se todellinen syy, miksi autoilu on aina ollut kallista Suomessa?

Turvapaikanhakijoita ei saa päästää työskentelemään lasten kanssa

Kuten viimeaikaiset sosiaalisessa mediassa ja vaihtoehtomedian sivuilla olleista uutisista on käynyt ilmi (esim. https://paavotajukangas.com/2016/04/27/kangasalan-paivakodissa-tyoharjoittelijana-sotarikollinen-irakista/ jahttps://paavotajukangas.com/2016/04/28/kangasalan-kirkkoherra-vastaa/), Kangasalan seurakunnan iltapäiväkerhossa on ollut ”työharjoittelussa” ja/tai ”tutustumiskäynnillä” mahdollisia sotarikollisia. Käsittääkseni Suomen laki velvoittaa tutkimaan lasten kanssa työskentelevien taustat. Ottaen huomioon sen faktan, että on mahdotonta selvittää monien turvapaikanhakijoiden taustoja ja sen tosiasian, että tulijoiden joukossa on myös sotarikollisia tai muuten rikollisen mielen omaavia henkilöitä,mielestäni yleisen toimintalinjan tämän hetkisessä tilanteessa niin päiväkotien, iltapäiväkerhojen ja kaikkien sellaisten paikkojen, jossa ollaan lasten kanssa tekemissa on oltava se, että turvapaikanhakijoita ei saa päästää työskentelemään lasten kanssa. Olen Helsingin varhaiskasvatuslautakunnan jäsenenä erittäin huolissani lastemme turvallisuudesta. Jos Kangasalan seurakunnan iltapäiväkerhon tapaista vastuuttomuutta lasten turvallisuudesta tapahtuu muuaallakin Suomessa, niin tapaukset on tuotava välittömästi esiin julkisuuteen ja lasten turvallisuus on taattava. Kiitän kaikkia tämän tapauksen julkisuuteen tuomia tahoja vastuullisuudesta ja lastemme turvallisuuden huolehtimisesta.

Helsingillä ei ole velvollisuutta kustantaa päiväkotilasten vegaaniruokaa

Päiväkotilasten vegaaniruuasta kiisteltiin – ”Helsingillä ei velvollisuutta kustantaa”

Helsinkiläispäiväkodit ovat muuttaneet ruokalistaa entistä kasvispainotteisemmaksi, mutta vegaanivaihtoehtoa ei voi valita.

Sirkku Aalto

Varhaiskasvatuslautakunta käsitteli tiistaina Leo Straniuksen (vihr.) valtuustoaloitetta vegaaniruuan saamisesta päiväkoteihin.

Varhaiskasvatusvirasto esitti, että vegaaniruokaa voidaan ryhtyä tarjoamaan yhtenä vaihtoehtona päiväkotilapsille, jos talousarviossa varaudutaan tähän.

Arvioiden mukaan Helsingissä noin 125 lasta söisi päiväkodissa vegaaniruokaa, jos se olisi vapaasti valittavissa. Lisäkustannukset vuositasolla olisivat 123 750 euroa.

Aleksi Niskanen (ps.) teki kuitenkin Abib Mukhtarin (kok.) kannattamana vastaehdotuksen, jonka mukaan helsinkiläisillä veronmaksajilla ei ole velvollisuutta kustantaa päiväkotilasten vegaaniruokavaliota. Jos vanhemmat haluavat lapselleen vegaaniruokavalion päiväkodissa, heidän tulee itse vastata vegaaniruuan tuottamisesta.

Niskasen esitys voitti äänin 5–4. Yhteisen eriävän mielipiteen jättivät Emma Kari (vihr.), Martti Tulenheimo (vihr.), Petra Malin (vas.) ja Terhi Mäki (sdp.) jättivät yhteisen eriävän mielipiteen.

 

Lähde:

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/381616-paivakotilasten-vegaaniruuasta-kiisteltiin-helsingilla-ei-velvollisuutta-kustantaa

”Tehokkuuden” kasvot: adult toilet training

140715115329-bathroom-harassment-1024x576

 

(lähde: http://money.cnn.com/2014/07/15/smallbusiness/bathroom-time-penalty/)

Kuvassa näkyy Watersaver Faucet-yhtiön työntekijöitä mielenosoituksessa/mielenilmauksessa Chicagossa Yhdysvalloissa elokuussa vuonna 2014. Nämä työntekijät osoittivat mieltään työnantajaansa vastaan sen takia, että nämä olivat käyttäneet yli 6-minuuttia vessaa päivässä!! Yhtiön sääntöjen mukaan yhtiö ryhtyy sisäisiin toimenpiteisiin, jos yksittäinen työntekijä käyttää/käytti 60-minuuttia tai enemmän aikaa vessassa käynteihin 10-työpäivän sisällä/aikana. Yhdysvalloissa on mm. useissa tehtaissa harjoitettu jo useiden vuosien aikana vastaanvanlaista epäinhimillistä toimintaa työntekijöitä kohtaan. Tästä syystä johtuen aikuisten vaippojen myynnillä riittää kysyntää siellä, koska työntekijät eivät monissa yrityksissä saa/ehdi käymään irtisanomisen uhalla WC:ssä työpäivän aikana. Toivottavasti Suomeen ei koskaan pääse syntymään vastaavanlaista tilannetta.

Palkka, ostovoima ja verotus

Tulevaisuuden työmarkkinoiden ennuste vaikuttaa erittäin lohduttomalta, ellei suuntaa muuteta hyvin pian.  Pyrin tällä kirjoituksellani tuomaan esiin sellaisia argumentteja ja faktoja, mitkä osoittavat työllisyyspolitiikan todelliset haasteet myös Suomessa.  Peilaan tässä yhdysvaltojen tilannetta ja työllisyyspolitiikan ongelmia suhteessa vallitsevaan todellisuuteen. Esimerkiksi Yhdysvalloissa moni koditon ihminen käy töissä. Siis kokopäivätöissä.  Minimipalkka ei riitä monilla ruokaan ja asumiseen ja onnekkaimmat asuvat kodittomien asuntoloissa, eivätkä kaduilla. Tilastoissa nämä ihmiset näkyvät kuitenkin työvoimaan kuuluvina henkilöinä ja täten monien mielestä sellaisina ihmisinä, joiden pitäisi pystyä itse itsensä elättämään. Suomessa monet tahot pyrkivät alentamaan ihmisten palkkoja samaan aikaan kun elämän perusedellytykset eli ruoka ja asuminen jatkavat nousuaan ja ostovoima heikkenee koko ajan. Erään anekdootin mukaan Yhdysvalloissa pystyi vielä joitakin vuosikymmeniä sitten elättämään talonmiehen palkalla nelihenkisen perheen ja ostamaan omakotitalon ja auton. Nyt se ei ole ollut enää pitkään aikaan mahdollista. Yhdysvalloissa moni ihminen kuolee, mikäli ei ole ollut varaa ostaa kallista sairasvakuutusta. Kun siis puhutaan suomalaisen hyvinvointivaltion alasajosta vastassa ovat nimenomaan pahimmassa tapauksessa samanlaiset realiteetit; kodittamatkin käyvät töissä eivätkö silti pysty elättämään itseään palkkojen ollessa liian pienet. Omassakin kodissaan asuva ei saa hoitoa, jos henkilökohtainen talous ajautuu esim. inhimillisistä syistä konkurssiin eikä ole enää varaa maksaa kalliita sairasvakuutuskustannuksia. Tämä ei ole tällä hetkellä Suomessa vallitseva realiteetti, mutta mielestäni politiiikon keskeisiä tehtäviä on selvittää mitä tapahtuu, jos asioiden annetaan vajota tarpeeksi alas ja niiden kehityskulkua ei pysäytetä ennenkuin on liian myöhäistä. Esimerkiksi jos meillä ei olisi yrityksille myönnettävää palkkatukea, moni ihminen ei työllistyisi ollenkaan. Palkkatukiin käytetään kuitenkin veronmaksajien rahoja, joten kyse ei ole oikeasta työllisyydestä. Kun palkkatuki loppuu tilalle otetaan toinen palkkatukilainen ja sirkus jatkuu. Harva saa tässä yhtälössä kunnollisia töitä ilman valtion työllisyystukia, mutta työllisyystilastoja puhdistetaan senkin edestä. Ratkaisu ei ole se, että ihmisiä ajetaan kodittomiksi Yhdysvaltojen tapaan kun minipalkka on liian pieni. Ainoa todellinen ratkaisu on se, että palkalla pitää pystyä elämään normaalia elämää ilman, että valtio joutuu maksamaan tukia koska rahat eivät riitä ruokaan, asumiseen tai muuhun elämän perusedellytykseen. Kun palkka tarjoaa hyvän ostovoiman ja luottamus työntekijöiden ja työnantajan välillä on kunnossa, kansantalouden kiertokulku paranee pitkässä juoksussa ja syntyy uusia yrityksiä ja lisää työpaikkoja. Yhtenä viime aikoina usein kuultuna ratkaisuesityksenä palkkojen ostovoiman lisäämisen on kuultu tuloverojen alentamista ja erilaisia työnantajille suunnattujen maksujen alentamista. Tämä saattaa olla yksi toimivista keinoista lisätä työllisyyttä ja ostovoimaa. Suuri kysymys kuuluukin, että jos erilaisia työnantajalle suunnattuja maksuja ja veroja vähennetään, että miten yhteiskunta  varmistaa sen, että palkkoja ei lasketa entisestään? Tämä on mielestäni yksi keskeisimpiä ongelmia tämänhetkisessä työllisyyspoliittisessa tilanteessa.

Talouskriisi ja kansallisvaltioiden alasajo

Nykyiselle yhteiskunnalliselle keskustelulle ja ilmapiirille on tyypillistä, että todetaan asioiden ikään kuin ajautuneen tiettyyn pisteeseen ilman, että keskustelijat tuovat omat argumenttinsa esiin liittyen siihen, että minkä takia nykyisen kaltaiseen yhteiskunnalliseen tilanteeseen on päädytty. Perussuomalaista puoluetta on syytetty siitä, että se ei tarjoa ratkaisuja suuriin yhteiskunnallisiin ongelmiin, vaan että se ainoastaan kritisoi vailla vaihtoehtoisia esityksiä. Ensinnäkin, perussuomalaisella puolueella ja sen erilaisilla edustajilla on hyvin paljon vaihtoehtoisia poliittisia näkemyksiä, arvoja ja ratkaisuja kiireellisiinkin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Näkisin ongelmanratkontaakin vakavampana ongelmana sen, että nykyinen tilanne näyttäytyy ikään kuin historiasta irrallisena kliinisenä kriisinä, jossa eri puolueet nyt sitten ratkovat ja selvittävät sitä, että miten kriisistä selviydytään. Monista muista puolueista poiketen perussuomalaiset on nimenomaan ratkaisuesitysten lisäksi tuonut esiin niitä rakenteellisia ja historiallisia tekijöitä, jotka ovat saattaneet suomen nykyisen kaltaiseen kriisiin. Tästä on esimerkkinä liian suureksi paisunut julkinen sektori, joka on ilmiönä ollut olemassa paljon kauemmin kuin vuoden 2008 pörssiromahdus.

Kun eri tahot painottavat ja ovat painottaneet, että nyt tarvitaan ratkaisuja, tämä sisältää joko tahallisen tai tahattoman ohituksen sille tosiasialle, että kriisit eivät ole syntyneet itsessään ja että niillä on muitakin tekijöitä kuin mekaaniset poliittiset päätökset ja valtiontalouden hoito. Tällainen historiasta irrallinen ajattelumalli on erityisen vahingollinen erityisesti siinä mielessä, että silloin tuppaa unohtumaan, että kriiseissä nimenomaan on syyllisiä ja myötävaikuttajia. Kun talouskriisi esitetään kaaottisena ja hallitsemattomana globaalina kriisinä, tämä lisää poliittisen eliitin legitimiteettiä hoitaa kriisiä ohi demokraattisten periaatteiden vetoamalla kriisin akuuttiin ja vakavaan sekä kaaottiseen luonteeseen. Islannin esimerkki laittaa korruptoineet pankkiirit vankilaan on konkreettinen esimerkki siitä, että talouskriiseillä on keskeisiä myötävaikuttaja ja heidät voidaan avoimessa demokraattisessa oikeusvaltiossa tuomita vankilaan tekemistään rikoksista. Myös esimerkiksi Euroopan Unionin ylimpien poliitikkojen tapa sanella talouskriisiin liittyviä toimintatapoja kansallisvaltioissa sotii suoraan kansallisvaltioiden itsemääräämisoikeutta vastaan.

Jokaisella kansallisvaltiolla on itsemääräämisoikeus ja sen ei tarvitse kysyä lupaa toisilta valtioilta tai ylikansallisilta toimijoilta oman maan asioiden hoitamisessa. Kun lähestymme kohti historiallisen tärkeitä vuoden 2015 eduskuntavaaleja on syytä todeta, että kuka meidän suomalaisten asioita hoitaa ja pitää huolta jos ei suomalaiset itse?

Koulun ja työelämän välinen kuilu

Suomessa on vallinnut jo pitkään suuri ristiriita koulun ”piilo-opetussuunnitelman” ja työelämän välillä. Suomalainen peruskoulujärjestelmä onnistuu parhaimmillaan opettamaan hyviä arvoja oppilaillaan; rehellisyyttä, oikeudenmukaisuutta ja reilua suhtautumista toisiin ihmisiin. Koulukokemukseen kuuluu keskeisesti myös se, että yksittäinen tai yksittäiset huonot arvosanat eivät ole yksiselitteinen merkki siitä, että oppilas ei voisi tulevissa kokeissa onnistua paremmin ja kehittyä sekä oppijana että omana persoonanaan pitkässä juoksussa. On monia oppilaita, jotka ovat vasta peruskoulun yhdeksännellä tai käymällä kymppiluokan parantaneet arvosanojaan ja päässeet haluamaansa jatko-opiskelupaikkaan. Tällaista kehityskulkua luonnehtii nimenomaan peruskoulujärjestelmän pedagogiikan kärsivällisyys ja pitkäjännitteisyys suhtautumisessa oppilaiden tietojen, taitojen ja persoonallisuuden kehittymisessä. Kaikki tämä hienous päättyy kuin seinään nuorten tullessa nykyajan työmarkkinoille. Siellä heillä on usein vastassa kärsimätön työnantaja, joka ei salli virheitä ja joka ei salli työntekijän rauhassa kehittyä organisaation sisällä ajan kanssa sellaiseksi työntekijäksi, joka on motivoitunut ja osaa työnsä hyvin. Vanha suomalainen sanonta kuuluu; kukaan ei ole seppä syntyessään. Se tuntuu unohtuneen nykyajan kvartaalimaailmassa täysin. Kasvattamalla nuoret uskomaan yhteiseen tekemiseen ja pitkässä juoksussa sinnikkääseen työnteon arvostamiseen nykyajan työelämä usein pettää nuoret lyhytjännitteisellä ja armottomalla suhtautumisellaan työntekijän pitkän aikavälin kehitysmahdollisuuksiin. Monia työntekijöitä potkitaan koeajalla  (tietenkin myös koeajan jälkeenkin) ulos täysin mitättömistä syistä. Miten suomalainen elinkeinoelämä voi puhua kilpailukyvystä ja suomen talouden tulevaisuudesta , kun suomen talouden tulevaisuus eli nuoret työntekijät saavat tällaista kohtelua osakseen nykyajan työmarkkinoilla?

Suomalainen työllisyyspolitiikka on orjapolitiikkaa

Suomalainen työllisyyspolitiikka on orjapolitiikkaa

Esimerkkinä nykyisestä orjuuttavasta työllisyyspolitiikasta on ns. kuntouttava toiminta, joka merkitsee usein täysin työkykyisten ja fiksujen kansalaisten stigmatisointia ja on työttömien ihmisten ihmisarvoa halventavaa ohjata heidät ”kuntouttavaan” toimintaan, joka ei edesauta työttömien työnsaantia.  Sen sijaan kuntouttava toiminta ja erilaiset TE-toimistojen osoittamat kurssit ovat keinoja puhdistaa maassamme vallitsevia järkyttävän isoja työttömyyslukuja sekä keino työllistää ja ylläpitää työttömyysbisnestä, ei työttömiä kansalaisia. Eduskunnan ja hallituksen tulee ohjata työllisyyspolitiikkaa niiden alkuperäisille ja tarkoituksenmukaisille lähteille; auttaa ihmisiä saamaan ja löytämään oikeita palkkatöitä, ei pakottamaan tekemään orjatöitä satojen kilometrien päähän henkilön omasta asuinpaikasta. Jos työllisyyspolitiikan hälyttävää nykykehitystä ei pysäytetä suomessa, lähestymme täydellistä orjayhteiskuntaa, jossa ihmisiä käytännössä pakkosiirretään heille tuntemattomille alueille kaukana perheistään, sukulaisistaan ja ystävistään. Eduskunnassa tekisin kaikkeni tällaisen hajota ja hallitse politiikan etenemistä vastaan, joka sotii täysin sivistyneen yhteiskunnan toimintatapoja vastaan.

Työttömyyskorvauksen pieni tuloraja estää usein esim. työttömän ottamasta vastaan osa-aikaisia töitä, jotka saattaisivat pitkässä juoksussa johtaa kokoaikaiseen ja vakituiseen työsuhteeseen. Tämä tuloraja on epäonnistunutta työllisyyspolitiikkaa. Täytyy kuitenkin muistaa, että monet yritykset hyväksikäyttävät työttömiä ja irtisanovat esim. tukityöllistettyjä koeajan jälkeen. Tällainen järjestelmä on vääristynyt ja se täytyy poistaa. Nykyisellään se ei hyödytä muita kuin yrityksiä ja julkisen sektorin byrokraatteja, ei työttömiä kansalaisia.

Alkoholiveroa on laskettava tuntuvasti

Alkoholiveroa on laskettava tuntuvasti

Olen elämänvastaista politiikkaa vastaan. Elämä koostuu paljon muustakin kuin raadannasta ja jatkuvasta suorittamisesta. Suomalainen alkoholipolitiikka on elämänvastaista politiikkaa. Holhoamisen on vihdoin loputtava. Alkoholiveroa on laskettava tuntuvasti. Suomen kansantaloudessa tästä hyötyisivät erityisesti pienpanimot, joille alkoholiveron lasku antaisi piristysruiskeen omalle liiketoiminnalle. Tämä lisäisi työllisyyttä myös ravintoloissa, kaupoissa ja monissa muissa paikoissa.

Keskiolut, vahvat oluet ja viinit on saatava ruokakauppoihin. Kannatan myös alkoholin myynnin vapauttamista vähintään klo 12 saakka yöllä. Ideaalitilanteessa kaikkia alkoholijuomia saa ostaa 24/7. Mitä markkinataloutta on sellainen, jossa kuluttaja ei saa lainsäädännön takia ostaa itselleen haluamaansa (laillista)tuotetta mihin kellonaikaan tahansa? Alkoholinmyynnin vapauttamisen suhteen kuulee hyvin usein vasta-argumenttina sen ,että väkivaltarikokset ja järjestyshäiriöt lisääntyisivät huomattavasti. Jos näin on/olisi ns. hypoteettisessa tilanteessa, on syytä nostaa esim. väkivaltarikostuomioita kovalla kädellä, jotka ovat muutenkin olleet hyvin lepsuja Suomessa jo pidemmän aikaa ja ovat saaneet jo pitkään rajua kritiikkiä monelta suomalaiselta. Näin saadaan aikaan tilanne jossa niiden , jotka osaavat ottaa alkoholia sivistyneesti, ei tarvitse kärsiä tästä elämänvastaisesta alkoholipolitiikasta.

Pidän yhtenä räikeimpänä epäluottamuksen osoituksena suomalaisia reserviläisiä kohtaan sitä, että monissa suomalaisissa sotilaskodeissa on kielletty viimevuosina ilmeisesti asukas/paikallis/kyläyhteisöjen toimesta ykkösoluen tarjoilu sotilaskodeissa. Eli siis nuoret miehet ja naiset kelpaavat sotaan tykinruoaksi, mutta eivät saa juoda sotilaskodissa ykkösolutta!

Nuorten asema pitkittyneen talouskriisin ja laman euroopassa

Suomessa vallitsee tällä hetkellä noidankehä; meillä on iso määrä nuoria kouluttautuneita ihmisiä, jotka ovat uhranneet parhaat nuoruusvuotensa opiskeluihin, osa-aikatöihin ja erilaisiin ponnisteluihin päästäkseen elämässään eteenpäin. Yhteiskunnan vastaus järjestelmään pettyneille nuorille, jotka odottivat vain asianmukaisesti palkattuja normaaleja töitä ja normaalia elämää, että ”yhteiskunta ei ole teille mitään velkaa”. Tällainen asenneilmapiiri on erittäin vaarallinen. Nuoret eivät ole syyllisiä kansainväliseen finanssikriisiin ja maailmanlaajuiseen lamaan. He eivät ole olleet äänestämässä EU:n ja Euroon liittymisestä. Heille on luvattu tulevaisuus, jossa on tarvetta jokaisen kansalaisen panokselle ja ponnisteluille yhteiskunnassamme. Nyt on kasvanut ja kasvamassa petetty nuorten sukupolvi, ja hinnan maksaa koko yhteiskunta omalla ylimielisyydellään ja kyvyttömyydellään parantaa nuorten työllisyyttä ja mahdollisuuksia suomalaisessa yhteiskunnassa.

On demokratiaa ja ihmisarvoa halventavaa laittaa kansalaiset pankkikriisin maksajiksi ja erityisesti nuorempien sukupolvien ainutkertainen elämä, heidän unelmansa ja haaveensa, kaadetaan kertaheitolla redusoimalla heidät suomen velan lyhentäjiksi ja palkanalennusorjiksi. Toisin kuin jotkut asiantuntijat esittävät, palkanalennukset eivät edusta kilpailukykyä, vaan kasvavaa määrää kansalaisia, joiden tulot eivät riitä elämän perusedellytyksiin; ruokaan ja asumiseen. Tämän ”kilpailukyvyn” maksaa julkinen sektori eli kunnat ja valtio kasvavilla sosiaalimenoilla. Nyt ollaan sellaisessa tulehtuneessa tilanteessa, jossa samaan aikaan tietyt tahot vaativat palkanalennuksia ja kilpailukykyä, mutta haluavat samaan aikaan myös alentaa sosiaali- ja työttömyysturvaa. Olen hyvin vahvasti tällaista politiikkaa vastaan.  Uskon, että jokainen työntekijä, joka raataa huonolla palkalla vain maksaakseen ruoan ja asumisen, tietää, että kilpailukyky on ruma sana.

Yhteiskunnallinen ajattelija Deleuze kiteytti modernille kapitalismille tyypillisen ´kilpailuttavan´ vallan toimisen nykyajan yhteiskunnissa seuraavasti:

”…the corporation constantly presents the brashest rivalry as a healthy form of emulation, an excellent motivational force that opposes individuals against one another and runs through each, dividing each within”.

Deleuze korosti erityisesti sitä tällä lauseellaan, että sosiaalistamalla kansalaiset nuoresta iästä asti pitämään luonnollisena häikäilemätöntä kilpailua yksilöiden välillä, yhteiskunnan tarve ylläpitää sosiaalisen kontrollin instituutioita vähenee ja ihmiset keskinäisellä kilpailullaan syrjäyttävät toinen toisiaan ilman tunnontuskia.  Eräs viime vuosien käytetyimmistä termeistä kilpailukyky liittyy nähdäkseni keskeisesti tähän ’kilpailuttavan’ vallan brutaaliin maailmaan.

”Kilpailukyky” poliittisena ideologiana sotii hyvin vahvasti hyvinvointivaltion ideaa vastaan ja lähimmäisestä huolehtimisen sijaan se kannustaa häikäilemättömään oman edun tavoitteluun muiden kustannuksella.